Joulu tuli ja meni ja pikku hiljaa tämä vuosi alkaa kaartaa kohti päätöstään. Sen oliko kyseessä hyvä vain huono vuosi, voi jokainen päätellä ja tulkita omalla tahollaan. Jälkeen päin sitä tulee usein mietittyä, miten asiat olisivat sujuneet, jos ne olisi tehty jotenkin toisin. Toisinaan melko merkityksettömiltä tuntuvilla asioilla voikin olla yllättävän suuret seuraukset, jotka ilmenevät vasta myöhemmin. 

Koiraharrastusten kanssa meillä on ollut aika hiljainen vuosi. Kokeissa ei tullut käytyä ollenkaan, ja näyttelyissä käyminenkin jäi melko vähiin. Lieneekö jopa niin, että virallisissa näyttelyissä tuli käytyä ainoastaan yhden kerran, ja sielläkin vain yhden koiran kanssa.  

Ihan täysin toimettomana sitä ei kuitenkaan ole koko aikaa oltu, vaan koirien kanssa on sitten tullut touhuttua oman jaksamisen mukaan. 

Keväällä käytiin metsään vetämässä verijälkiä koirille useamman kerran, ja ihan tavallista peltojälkeäkin tuli harrastettua muutamaan otteeseen. Ja kun aktivoiminen ja koirien kanssa touhuaminen työssäoppimiskiireiden kanssa tuntui jäävän liian vähälle tuli ne usein ruokittua niin, että nappulat heiteltiin pihalle ympäriinsä laajalle alueelle. Saivatpahan ainakin vähän tehdä töitä leipänsä eteen. 

Hyvin paljon niiden kanssa tuli liikuttua luonnossa, koirapuistoiltua taas huomattavasti vähemmän. Moneen kertaan niiden kanssa tuli patikoitua Asikkalan upeissa maisemissa, nautittua luonnonrauhasta ja kohdattua jopa muutamia säikähdyksiäkin. 

Yksi säikähdyksistä oli viime keväänä Zeuksen eksyminen metsään. Koskaan aikaisemmin näiden reippaasti yli kuuden vuoden aikana, niin ei ollut käynyt koskaan. Yleensä Zeus huolehti aina hyvin siitä, ettei vain jää matkasta pois, mutta sillä kerralla taisivat vaistot viedä voiton. En tiedä, minkä hajun perässä herra meni, mutta vastaus siihen, tai ainakin vahvat epäilyt selvisivät kyllä myöhemminn. Aika kauan ehdimme toisistamme joutua, ennen kuin oikeasti tajusin sen, ettei Zeus kuljekaan mukana, ei edes pienen välimatkan päässä. Tahollaan koirakin huomasi eksyneensä liian kauas ja pyysi huomiohaukulla apua. Aika kauan sai koira haukkumalla kysyä tietä ja minä pillittämällä (en siis itkemällä, vaan koirapillillä) sille oikeaa reittiä selventää. Onneksi ymmärsi koira apua pyytää ja minulla oli koirapilli mukana. 

Eräällä metsälenkillä tulimme vastakkain mäyrän kanssa, hieman hypähti itsellä sydän kurkkuun, kun tajusin mikä eläin siellä koirien haukun kohdalla olikaan. Jälleen tilanteen pelasti koirapilli ja ihmeen kärsivällisesti haukkuviin koiriin suhtautunut mäyrä. Toisella kertaa tutulla lenkkipolulla tulin vastakkain supiemon ja pentujen kanssa. Koirat onneksi olivat sen  verran kauempana, että pääsimme ne sitten asiallisesti kiertämään. 

Zeuksen kanssa kävimme kaverikoira käynneillä aina silloin tällöin pitkin vuotta, tilanne helpottui huomattavasti kun palasimme asustelemaan takaisin Kangasalle, jolloin välimatka kaverikoira kohteisiin lyheni huomattavasti. Pääsääntöisesti kaverikoira käynneillä tulee käytyä muutaman kerran kuukaudessa. 

Zeuksen kanssa tuli käytyä syksyllä myös jalostustarkastuksessa, tarkemmin siitä voi lukea tuolta Zeuksen omalta sivulta. Lisäksi sekä Adjan että Zeuksen silmät todettiin molemmilla terveiksi, mikä oli tietysti minulle suuri helpotus. Adjalla silmätarkastus oli ensimmäinen, mutta Zeukselle jo neljäs. 

Tämä vuosi toi tullessaan epäsuorasti laumaamme myös yhden uuden tulokkaan. Zeuksen lapsenlapsi Emra asuu vajaan 10 km päässä meistä, siskoni luona. Emrasta on kasvanut jo mukavan näköinen nuorimies ja se kovasti opettelee olemaan nuori koira ja toimimaan sen mukaan. Ensimmäisessä mätsärissä sen kanssa tuli käytyä joulukuun alussa ja erityisen tyytyväinen olen sen käyttäytymiseen pöydällä. Näyttelyhihnassa liikkumista sen sijaan täytyy vielä petrata melkoisesti. 

Jotain uutta ja erilaistakin on tänä vuonna tapahtunut. Kävin kasvattajan peruskurssin muutama vuosi sitten ja lopultakin sain kennelnimi anomuksen menemään. Se, seuraako sen myöntämisestä joskus tulevaisuudessa jotain, selviää sitten aikanaan.