torstai 26. helmikuuta 2015

Allekirjoittanut on jo pitkälle toista viikkoa ollut hurjan flunssan kourissa, eikä helpotuksesta tai taudin periksiantamisesta ole vielä tietoakaan. Kovasti paljon on tullut nukuttua, viimeisimpien öiden unet ovat venyneet jopa 12 tunnin mittaisiksi ja kääpiöpinserit myötäelävät ihanasti mukana. Varsinaisilla lenkeillä ei ole nyt tullut käytyä, mutta useamman kerran päivästä pellolle tulee koirien kanssa mentyä ja sitten rauhallisilla, vähän pidemmillä kävelyillä talsittua näissä lähimaastoissa. 

Koskapa määräänsä enempää en ainakanaan minä pysty nukkumaan, on penkkiurheilua, (tai siis lähinnä sängynpohjalta seurattua urheilua) seuratessa tullut vähän annettua käsillekin tekemistä. Ja näin ollen on viimeistelyä vaille valmis uusi villapaita Zeukselle. Vihdoin nuo omin kätösin neulotut villapaidat alkaa näyttää siltä, kuin tarkoitus olisikin. Ihan tyytyväinen ei silti vieläkään voi olla. Edellisessä villapaidassa kainalon alue jäi vähän liian pieneksi, joten tähän villapaitaan niistä tuli sitten varmaan aavistuksen liian suuret. Mietinnässä onkin siis, että pitäisikö tuohon vielä jotakin pientä hihan alkua neuloa, niin ei kylmää ilmaa pääsisi livahtamaan niin paljon villapaidan sisään. Sitä miettiessä loin kuitenkin uudet silmukat jo puikoille ja tarkoitus olisi neuloa seuraavaksi Etnalle raitapaita. Sitä mukaa kun saan uudet paidat valmiiksi, voinkin sitten siirtää purkuosastolle noita vanhoja koirien paitoja ja ottaa niistä langat uuteen hyötykäyttöön. 

Alla näkyy muutamia kuvia, tuosta uusimmasta aikaan saannoksesta. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti