Perjantaina työpäivän jälkeen minun oli tarkoitus ajaa suoraan hakemaan kaneille varaamaan kaksi paalia heinää. Koskapa pääsin oletettua aikaisemmin ehdin käydä kotona vaihtamassa vaatteet ja hakea koirat matkaan. Heinän haku reissu sujui ihanan iisisti ja heinän tilaaja oli ihanasti pussittanut paalit isoihin jätesäkkeihin. Tosin ei pussittaminen ollut minua ajatellen tapahtunut, vaan heinän tilaaja oli kantanut kerrostalo asuntoonsa 100 kiloa heinää ja ymmärrettävästi se on paljon siistimpää säkitetyn kuin säkittämättömän heinän kanssa. 

Kun heinät oli lunastettu ajoin vajaan viiden minuutin ajomatkan ja pysäköin auton pienen tien reunaan. Koirien kanssa jatkoin matkaa kävellen Valio myrskyn ennakkovaroituksia kuunnellen. Ei liene yllääne ketään, että tarkoituksena oli luonnossa liikkumisen ja kauniista päivästä nauttimisen ohella samalla käydä hakemassa muutamia geokätköjä ja kyllähän niitä löytyikin. 

Yksi aivan lumoavan kauniista paikasta. Siellä olisin voinut istua koko päivän tuulen puhureita kuunnellen ja keltaisten,  kultaisten lehtien sadetanssia katsellen.

Koirillakin oli mukavaa, ne pistivät pienillä metsäpoluilla elämänsä ihan ranttaliksi ja leikkivät innoissaan keskenään hirmurallia vetäen. Saivat ne minutkin muutaman juoksuaskeleen ottamaan. 

Löydettyjä kätköjä oli kolme ja päätin lähteä hakemaan vielä neljättä. Pururadan kautta olisi päässyt helpomman kautta, mutta koskapa ainoat äänet metsässä olivat meidän ja tuulen aikaansaannoksia, halusin nauttia vielä hetken siitä mielikuvaa ja tunteesta, että olimme kaukana kaikista muista ihmisistä ja ihmisasutuksesta. 

Kuljimme koirien kanssa läpi umpimähkän, poluttoman metsän. Kulkiessani huomasin yhden "huolestuttavan" seikan. Hirvikärpäset eivät häirinneet minua oikeastaan yhtään.  Nippailin niitä pois sitä mukaa kun niitä päälleni hypähteli, mutta pienintäkään hysteriaan viittaavaa merkkiä ei ollut näkyvissä. Ne jotka minut sattuvat tuntemaan, ovat varmasti saaneet huomata sen, että aikaisempina vuosina, kun ensi kohtaaminen hirvikärpästen kanssa on tapahtunut, olen metsään mennyt seuraavan kerran vasta yöpakkasten tultua.  Aivan hiljaa itsekseni pohdin, että lieneekö tässä jälleen yksi aikuistumisen merkki ja kaipa se aikuistuminen tähän ikään mennessä jo aavistuksen verran asiaan kuuluukin. Hirvikärpäset,  ei edes niiden pataljoona pystynyt päivääni luonnonhelmassa pilaamaan.  Sen sijaan harmitti  että olin luvannut tehdä ruokaa juuri tuona päivänä.  Sen verran upea päivä oli, että olisin mieluusti viipynyt metsässä iltaan asti.

Ohessa muutamia kuvia perjantai-iltapäivästä.

Monen moisia geokätköjä on tullut vastaan, vaan ei aikaisemmin ihan tällaista ;) 

Ihana pieni turvepohjainen lampi ohikulkevien katseiden ulottumattomissa, metsän keskellä. Kiitos geokätkeilyn, me pääsimme nauttimaan tämän pienen metsälammen rauhasta. 

Pappakoira keksi omaa viihdykettä, kun me naikkoset nautiskelimme syysauringosta. 

Tätä kuvaa ottaessani ajattelin siinä olevan sekä kesän viimeiset hetket, että lehdet. 

Ryhmä rämä

Isukki ja tyär.