Muutama sananen ensilumesta, se tuli ja meni. Tässäpä kuvia muistoksi siitä. Ensi lumi satoi maahan 20.11.2015 samana perjantaina, kun työpäivän jälkeen oli tarkoitus lähteä hieman etelemmäksi viettämään tämän vuoden ensimmäisiä pikkujouluja. Lumisade oli totta kai aivan ihana, eikä sitä voinut jäädä ihailemaan pelkästään sisältä, ikkunan takaa, vaan uloshan sitä piti lähteä ihmettelemään. Samaisena aamuna olin koirien kanssa käynyt lenkillä vesisateessa, joten ihana, valkoinen ja jouluinen lumisade oli totisesti tervetullut.

Koko työpäivän ajan seurasin lumisadetta, hyräilin joululauluja ja olin vaan niin onnellinen siitä, että vihdoin saatiin lunta. Työpäivän jälkeen huomasin olevani totisesti suomalainen. Iloitsin lumesta vielä silloin, kun kahlailin pihan poikki, ilo loppui kuitenkin siihen, kun näin lumen peittämän auton. Tosin kyllähän se ilo palasi, ensin piti vain puhdistaa auto lumesta, ja ajella kesärenkailla kotiin. Olihan se aikamoista seilaamista ja liukastelua, vaan kun tarpeeksi varovasti ajelin, en päätynyt ojan pohjalle, tai tieltä ulos, niin kuin sinä päivänä näytti useammalle autoilijalle käyneen. 

Koirien kanssa käytiin ensin remmilenkillä ja ilokseni huomasin, että tuo pieni lampi, jossa lapsena kävin äidiltä ja isältä salaa uimassa, luvatta tietenkin, vaikutti olevan hiljalleen jäätymässä. Toivo siitä, että lumi oli tullut jäädäkseen, eli varsin vahvana.

Remmilenkin jälkeen piti sitten hipsutella ulos heti uudestaan, oikeasti olisi pitänyt pakkailla autoa ja valmistautua pikkujouluilemaan, vaan eihän sitä malttanut. Lumesta ja lumisesta maisemasta piti ottaaa kaikki irti. Ja olihan se, hätkähdyttävän kaunista, niin puhdasta ja valkoista. 

Raskaan taakan alla taipuneiden koivujen alla kulkiessani jäin ihailemaan näitä luonnon taideteoksia, luontoäidin kristallikruunuiksi taisin ne nimetä. Katselin ja ihailin ja tuumailin, ettei taitaisi ihmiskäsi mitään noin kaunista osata luodakaan.

Onneksi tuona perjantaina ei ollut niin kiire sinne pikkujouluihin, että hetken verran ehti nauttia tuosta lumisesta maisemista. Pikkujouluilu nimittäin meni sitten mustaa maata ja räntäsadetta katsellessa. Olihan toki perjanti lauantai välisenä yönä hämmentävää katsella ikkunasta ulos, kun lumisade ja sumu kävivät kummallista kamppailua keskenään. Välillä lunta tuli taivaan täydeltä, ja näky oli todella upea ja kun seuraavan kerran heräsin ja katselin ikkunasta ulos katuvalojen valaisemaa maisemaa, oli valkoinen ja vaalean harmaiden sävyjen värittämä usva painunut miltei katutasoon asti. Ja jälleen seuraavan kerran herättyäni satoi taas lunta. Lumisateesta huolimatta noille korkeusasteille, ei varsinaista lumipeitettä vielä kuitenkaan saatu. Kotopuolessa sitä onneksi vielä kuitenkin riitti ja varsin harvinainen valoilmiökin päästiin näkemään. 

Paksu pilvipeite alkoi rakoilla ja hajosi lopulta niin, että ihanaakin ihanampi aurinko pääsi paistamaan ja lämmittämään jatkuvaan harmauteen ja pimeyteen väsynyttä ihmismieltä ja sydäntä. Ja olihan se jotain se, ainakin jos vertaa tuossa alla oleviin itsenäisyyspäivän maisemiin. Eikä sitä lunta ole saatu kyllä vieläkään takaisin, kun se vesisateiden myötä hiljalleen hävisi kokonaan pois.