Koskapa kelit on olleet niin mainiot, on koirien kanssa tullut paljon retkeiltyä lähimaastoissa. Kaikista hauskinta on ollut huomata, että ilmeisesti sama "vaelteluvietti" iskee kevät toisensa jälkeen ja jatkuu pitkälle syksyyn asti, kunnes hirvikärpäset karkottaa meidät metsästä. Tällä viikolla kahteen kertaan on tullut käytyä koirien kanssa hengailemassa paikallisen "vuoren" rinteillä. Vuoreksi tuota paikkaa kutsui yläaste aikainen biologian ja maantiedon opettajani, joka halusi meidän jokaisen muistavan siitä oppitunnista lähtien, että kyseinen paikka ei missään nimessä ole harju, vaikka sen nimi harhaanjohtava onkin. Haralanharjulla kun on kalliosydän. 

Niin tai näin wikipedian mukaan kysymyksessä on kallioharjanne. Meidän lenkkeilyllemme sillä ei ole juurikaan merkitystä, onko kyseessä vuori vai vain kallioharjanne, sillä niin minä kuin koiratkin rakastamme yhtä paljon näitä maisemia ja vaihtelevia, epätasaisia, kallioisia maastoja, nousuja ja laskuja. Kuvista ylimmässä näkyy yksi lapsuuteni ihmeellisimmistä paikoista. Kyseisen paikan nimitimme sisarusteni kanssa yhteistuumin liikuvaksi labyrintiksi, koska joka  kerta kyseiseen metsään mennessämme jouduimme sen etsimään ja se tuntui löytyvän aina eri paikasta. Vielä toisinaan vaikka yrittää, niin ei tämä paikka välttämättä aina löydy ensi yrittämällä :) 

Tuolla reissulla kun kuvia tuli muutama räpsittyä, oli mukana omien koirien lisäksi myös Emra. Koirista kolme nuorinta sai juoksennella sen verran, mitä flexit antoivat myöden ja Zeus puolestaan jolkotella vapaana. Muita liikkujia ei alueella näkynyt ja oikeastaan ainoa ääni mitä kuului, oli lintujen konsertointi. Pitihän se lopuksi sitten kiivetä vielä ylös näkötorniinkin.  

Etna ja Emra tuumailivat portaissa, ettei se ylös meneminen nyt ihan niin välttämätöntä ole. Zeus ja Adja huomasivat vasta ylhäällä miettiä, että miten ne oikeastaan olivat joutuneet niin korkealle. Maan tasolla sitä ei oikeastaan ollut edes huomannut, tornin huipulla ei voinut olla huomaamatta, että tuuli oli melkoinen. Aurinko paistoi kuitenkin ihanan lämpimästi ja tornissa tuli istuttua pitkä tovi. Koiria yläilmoissa olo tosin vähän hirvitti ja se oli osa syy siihen, miksi ikään kuin unohduin torniin istumaan. En halunnut lähteä sieltä pois niin kauan kun koirat olivat rauhoittuneet. Ja kyllähän ne rauhoittuivatkin, kun aikansa odotti. Kävipä Emra jopa kurkistelemassa kaiteen lautojen välistä alas päin. Sen verran järisyttävä kokemus tuo näkötornissa käynti oli, että kun ne lopulta olivat kaikki taas turvallisesti maankamaralla, saivat ne hirmuisen hepulin, ihan jokainen :)

Zeus ja liikkuva labyrintti.

Zeus.

Etna.

Emra ja takana Zeus.

Adja ja Etnan takamus.

Zeus.

Auringon säteitä ja Zeus.

Maisema kotiin päin.

Vanha mäntypuu.