Reipas viikko sitten jo työpäivän aikana ajattelin, että on kyllä niin makea keli, että loppu päivä täytyy kyllä viettää ulkona koirien kanssa. Ja niinhän siinä kävi, että kun iltapäivällä kotiuduin, päästin koirat pikaisesti käymään ulkona, pakkasin eväät ja lintukirjan reppuun ja sitten lähdettiin koirien kanssa yhdistetylle lintu- ja pyöräretkelle.

Ensimmäinen uusi lintuhavainto tällä keväälle tulikin sitten jo kotipihan omenapuun oksilta. Kiurua en tänä keväänä ole luonnossa päässyt näkemään, mutta peipponen hyppeli ja lauleskeli omenapuun oksilla iloisesti. Oli siinä hymy herkässä itsellä ja koiratkin elämäniloa tulvillaan.

Lähettiin hiljaksiin etenemään, koirillahan ja eritoten Zeuksella olisi kyllä menohaluja riittänyt, vaan tuumailin, ettei se ole hyvä lähteä repimään ja riuhtomaan ihan kylmiltään. Alkumatka olikin helppoa, mutta kun päästiin vähän metsäisempiin maisemiin, tyydyin taluttamaan niin pyörää, kun koiriakin.

Kertaalleen piti koirat käydä sitomassa puuhun kiinni, kun kuulostelin, että joku saattoi olla tulossa vastaan ja meidän poppoolla sillattoman vesiojan ylitys edessä.

Kun päästiin metsäautotielle totesin siellä liikkuneen kavioeläimiä sen verran, että koirat saivat pysytellä kytkettyinä, vaikka "taakse käskyä" pyöräillessäkin hyvin tottelevat. Laavulle päästyämme totesin, että pääsemme sinne nauttimaan luonnon rauhasta ihan keskenämme. Koirat edelleen kytkettyinä siitä syystä, että alueella on kuulopuheiden mukaan esiintynyt melko runsaasti käärmeitä. Aurinko paisteli mukavasti laavuun sisään ja mikäs siellä oli koirien kanssa pötkötellessä ja lintujen laulua kuunnellessa.

Hyvä tovi ehdittiin nautiskella, ennen kuin lammen takaa, kaukaa polulta rupesi kantautumaan ääniä, kuin ennakkovaroituksensa siitä, että muitakin kulkijoita oli saapumassa paikalle. Aikansa mekastusta kuunneltuani ilmestyivät melunaiheuttajat laavulle, vanhemmat kahden ala-aste ikäisen lapsensa kanssa. Kovastihan lapset olivat koirista kiinnostuneita ja saivatkin tuttavuutta niiden kanssa tehdä. Vaikka olin ohjeistanut hyvin selkeästi, että "mustia koiria saa silittää", niin kaikista eniten lapsia tuntui kuitenkin kiehtovan Etna. Ja saivathan he sitten Etnankin kanssa tuttavuutta tehdä, kun Etna oli ihan positiivisella tuulella.

Jotenkin se vain tuntuu meillä menevän aina niin, että asiat ei koskaan voi mennä liian hyvin. Aikansa kun lapset olivat siinä meidän ympärillä pyörineet, innostuivat he leikkimään laavun katolla. Täytyy sanoa, että aikamoisen metelin ja paukkeen ne saivat aikaiseksi. Muutaman kerran jouduin koiria siinä rauhoittelemaan ja ajattelin, että parasta varmaan lähteä, ennen kuin Etna hermostuu kunnolla. Sillä kertaa se ajatus tuli tietenkin vain aavistuksen verran liian myöhässä ja niinhän siinä kävi, että Etna räjähti.

Ei siinä auttanut muu kun nopeasti pakata kamat takaisin reppuun ja alkaa tekemään lähtöä. Jotenkin kummasti lapsista nuorempi tunsi taas suunnatonta tarvetta päästä hösäämään siihen koirien ympärille. Yritin pitää itseni koko ajan tuon lapsen ja Etnan välissä, vaan eihän se ollut riittää. Lopulta ärähdin pinna kireällä, ettei siihen koiraan kannata nyt mennä koskemaan, koska se on niin hermostunut. Lapsi lähti vikkelään ja näin kyllä, etteivät hänen vanhempansa kovin ilahtuneet minun ärähdyksestäni. Eihän se oma mielikään siitä kyllä paremmaksi muuttunut.

Siinä kun paketti oli lopulta kasassa koin tarpeelliseksi kertoa vielä lasten vanhemmille miksi olin tuiskahtanut. Muutamilla lauseilla kerroin Etnasta ja siitä, että minä aina sen ja vieraiden ihmisten ollessa keskenään tekemissä, pyrin ensisijaisesti siihen, ettei minkäänlaista vahinkoa pääse syntymään.

Vaikka harmin määrä olikin melkoinen, niin eihän sitä kovin kauaa voi mieli myrtyneenä olla, kun pyöräilee luonnon keskellä. Ja erinomaiseksi keksinnöksi tuli tälläkin reissulla todettua tuo "taakse" käsky, jonka alaisina koirat tähän suuntaan saivat pyörän jäljessä ravaila. Samalla täytyy kyllä kehua, miten fiksu motocross kuski me tuolla metsäautotiellä kohdattiin. Niin kuin arvata saattaa, metsäautotie oli mäkinen ja mutkanen, meidän etuna oli se, että motocrossin ääni kuului hetken ennen kuin se näkyi ja olin jo kytkemässä koiria siinä vaiheessa kun pyörä ilmestyi mutkan takaa. Todellisen hatunnoston (tosin ilman hattua, kuinka todellinen se silloin on?!?) pyörää kuljettanut mies saa siitä, että heti meidän havaittuaan hän hiljensi vauhdin kokonaan ja vasta kun itse varmasti näki, että kaikki koirat olivat kiinni, ajoi hyvin maltillisesti meidän ohitse.

Yhtä huomaavainen oli tämä motoristi hetken kuluttua takaapäin tullessaan ja kun me puolestamme annoimme tilaa koko metsäauto tien leveydeltä, morjensti hän reilusti ohi mennessään.

Lintu havaintojen osalta retki jäi hieman köyhäksi, laavulla istuskellessa sen sijaan löysin yhden Zeuksessa kipittävän punkin ja korjasin sen parempaan talteen. Illalla vielä saunomisen yhteydessä päätin pestä nuotilla savustetut koirat ja niinhän siinä kävi, että pesuveden mukana valui alas viemäristä vielä toinenkin punkki. Ennen nukkumaan menoa koitin etsiä viime syksynä koirille valmiiksi ostamia Bravectoja, vaan niin hyvää talteen ne oli tullut laitettua, etteivät kyllä mistään löytyneet. Vaan eiköhän ne vielä löydy, kun tarpeeksi paikkoja raivaa :)