Meinasipa tässä tulla puolen yön nurkilla pieni tuohtumuksen poikanen noita koiria kohtaan. Olin päivän töissä, ihan niin kuin tavallisestikin. Ja kun tulin töistä, lähdimme koirien kanssa ulkoilemaan vähän ruohonjuuri tasolla, kuuntelemassa kevään ääniä ja vetämässä pienet rallinpoikaset.

Lintujen konsertointi oli jotain aivan käsittämättömän upeaa ja satuttiinpa näkemään yksinään huutava kurkikin, joka haeskeli itselleen sopivaa suuntaa matkan jatkamiselle. Koirat kouhottivat siinä omiaan, minä polvistelin maanrajassa ja yritin kehnolla kamerallani, ja vielä kehnommilla kuvaustaidolla saada hyvin onnistunutta kuvaa noista upean vihreistä ruohonkorsista.

Kävipä tuolla ulkoillessa niinkin riemukkaasti, että Adja löysi kuusen alta Zeuksen sinne muutama päivä aikaisemmin huolellisesti kätkemän luun. Eikä sitä koiran riemutanssia voinut hymyilemättä seurata, kuten ei sitäkään miten Etna yritti kaikki konnankoukkunsa saadakseen tuon kevätmullissa haudutellun luun itselleen, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Kun koirat olivat saaneet purkaa pahimmat energiat ja kaneille kerätty sopiva satsi tuoretta naposteltavaksi, palattiin sisään. Hetken siinä ehti istahtaa ja haeskella palapelin paloille oikeita paikkoja, kun ruoka valmistui. Ruoan jälkeen lähdettiin nauttimaan koirien kanssa vielä upeasta päivästä ja saatiinkin tällä kertaa koko lenkki tehtyä auringon paisteessa. Koirien epäonneksi minun piti lähteä vielä työkeikalle ja ne saivat jäädä kotiin odottelemaan paluutani.

Jätin niille toki sopivasti askaretta, vaikka yleensä ne innostuvat niistä kunnolla vasta minun palattuani. Tällä kertaa ne olivat kuitenkaan kelvanneet osittain viihdykkeeksi, mutta olivatpa ne kekseliäästi osaneet viihdyttää itse itseään muillakin keinoin. Eihän siihen nyt kovin suurta viisautta tarvita, että saa roskiksen pudotettua pöydältä alas. Ainakaan jos joku hölmöyttään on sijoittanut yhden häkin sillä tavoin, että sen päältä kun tarpeeksi ponnistaa, niin tipahtaa mukavasti kirjoituspöydälle. Alashan sieltä oli sitten roskiksen ohella tullut, vaikka ja mitä muuta ihan sukkapuikoista lähtien.

Niinpä, palatessani tietysti väsyyneenä ja uupuneena takaisin kotiin, pääsinkin ensimmäiseksi keräämään levitetyn roskiksen silputun sisällön, ynnä kaiken muun ylimääräisen, mitä lattialle oli päätynyt. Mielihän ei siitä ollut kovin ilahtunut, ei suinkaan...

Kaikenlaista sitä on vuosien mittaan tullut noille koirille höpistyä, milloin missäkin mielentilassa, mutta ihan ensimmäistä kertaa taisin niille tuhahtaa, että "Olisitte mieluummin maksaneet vaikka laskuja, jonkuhan meistä, kun on käytävä töissä, että teille asti riittää leipä"

Eipä kai siinä, tuohtumuksestani huolimatta koirien tervetulokomitea oli varsin hyväntuulinen ja energinen, täynnä nauravia naamoja. Joten eihän siinä auttanut harmitella ja kiukutella, ulos oli lähdettävä, ja ihan hyvällä tuulella sieltä tuli sisään palattua :)